perjantai 16. toukokuuta 2014

Taidesuunnistus 2014

Messukylä, Tampere: Taidesuunnistus 2014

Tuottamani Pirkanmaan Taidesuunnistus järjestettiin tänä vuonna 26.–27.4. ja pidin oman kohteeni auki ensimmäistä kertaa kotistudiossani. Yritykseni nimi Salotto tarkoittaakin olohuonetta, jossa liki viisimetrinen työpöytäni sijaitsee. (Suurimpia maalauksia varten minulla on toinen työtila muutaman kilometrin päässä Takahuhdissa.)

Aikaisempina vuosina olen pitänyt "vastaanottoa" Tallipihan kahvilassa ja Lankakauppa Kerässä – inspiroivia paikkoja molemmat! Omaan kotiin kutsuminen jännitti hiukan, mutta jälkeenpäin olin ratkaisuuni todella tyytyväinen.

Lankakauppa Kerä: Taidesuunnistus 2013
Tallipihan kahvila: Taidesuunnistus 2012

Olen tehnyt viime aikoina seinämaalauksia Cotico-remontille ja kasvattanut Siskonpeti-mallistoani, joten oli luontevaa esitellä nämä yritykset suunnistuskohteessani. Lauantaina Coticon ihana Tiia oli kanssani kertomassa remontoinnista ja vierailijat tuntuivat olevan hyvin kiinnostuneita vanhan kunnostamisesta. Selailimme inspiraatiota Coticon Pinterest-sivuilta, keksimme tiloihin uusia ratkaisuja ja ilmaisia konsultaatiokäyntejä sovittiin.

Oli hassua, kuinka paljon keskustelua herättivät niin kotini itse tehdyt valaisimet, hyönteiskokoelmat, antiikki, täytetyt linnut kuin tanssitankokin. Tangosta sain kolme ostotarjousta ja myin sen lopulta. Tanko ei tietenkään ollut tapahtumassa mikään myyntikohde. :D Eklektinen ja runsas keräilijän koti on aika kaukana graafisesta "blogibingosta". Huonekaluja on melkein enemmän 1910-luvulta kuin 2010-luvulta.

Ostajat, jotka tulivat varta vasten hakemaan minulta taidekortteja, olivat myös yllätys. Valitettavasti niitä ei ollut tarjolla kuin muutama, sillä en ollut osannut kuvitella "euron korttien" kiinnostavan ketään. Ensi vuonna tiedän varautua!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Viestisi lämmittää mieltä!