tiistai 25. syyskuuta 2012

Arvot ja missio


Pompöösi otsikkoni johtuu siitä, että pohdin eilen Bisnes & Kulttuuri -seminaarissa Tampere-talossa arvoja ja toiminnan tarkoitusta. Kukin seminaarin puhujista esitteli itsensä ja edustamansa yrityksen arvot sekä pohti taiteen suhdetta liiketoimintaan.

He vastasivat myös siihen, mikä on heidän yrityksessään "pitch" eli väite, jolla edistetään myyntiä. Vaikka yritykselläni Salotolla on oma liiketoiminta- ja markkinointisuunnitelma, oli kiinnostavaa pohtia asiaa Siskonpeti-verkkokaupan kautta.

Liikeidea lähti liikkeelle näistä vallitsevista kulutuksen trendeistä:
  1. Lähes kaikki kaunis sisustukseen ja pukeutumiseen liittyvä valikoima on suunnattu tyttölapsille.
  2. Vahvat ja kirkkaat perusvärit, graafinen modernismi ja 70-80-lukujen design ovat vallalla liki kaikessa suunnittelussa: isot kaksiulotteiset väripinnat, retro, tietokoneella tuotettu 3D-maailma ja manga. Kuvasto, joka kertoo lapselle mekaanisuudesta, nopeudesta, pelien ja television maailmasta.
  3. Sisustuksessa etsitään nopeaa vaihtelua: kalusteita vaihdetaan usein, tekstiilejä vielä useammin. Sen haastajana pieni osa kuluttajista vaalii vanhaa tavaraa ja kunnostaa sitä.
  4. Taide on uskallettu tuoda jo lastenhuoneisiin.
  5. Määräävää on ns. sosiaalinen valvonta: "mitä ihmiset minusta ajattelevat?" Sen seurauksena rakennetaan imagoa ja sisustetaan suoraan kalusteliikkeiden katalogeista lainatuin kokonaisuuksin.
  6. Lapsuus on lyhentynyt merkittävästi.
Siskonpeti on haastaja kohdille 1, 2, 3, 4 ja 5, mutta hyödyntäjä kohdalle 4. Mitä Siskonpeti sitten edustaa?

Siskonpeti on orgaaninen, juureva, aito, avoin, kaunis, luonnollinen, nostalginen, sielukas, pehmeä, tarinallinen, lahjakas, yhteystyöhaluinen, lähellä, moninainen, inspiroiva, työteliäs, intohimoinen ja taiteellinen.

Verkkokauppa on vasta pienen pieni alku sille suurelle kokonaisuudelle, jonka haluan rakentaa. Visiona on luoda kokonainen visuaalinen maailma, jossa vintage-henki kohtaa nykyajan. Siten, että lapsen mielikuvitusmaailmaa ei ohjailla, vaan sille annetaan tilaa. Siten, että lapsuus saa jatkua mahdollisimman pitkään.

2 kommenttia:

  1. Mahtavaa! Tälle on "tilaus" nykypäivän maailmassa. Pidetään lippu korkealla, ja onnea uuteen yritykseen.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Aila viestistä! Olen kuin pikkutyttö ja hihkun ensimmäisen kommentin auheuttamasta riemusta! X)

    Luin eilen trendiennusteita ja siltä tosiaan näyttää, että olisin oikealla polulla. Toivotaan niin. Kiitos onnentoivotuksista! <3

    VastaaPoista

Viestisi lämmittää mieltä!